Kylläpä on aika mennyt muka nopeesti edellisestä päivityksestä. 

Joo, nyt ollaankin jännän äärellä. Tässä oon kaks päivää nyt pohtinut mihin suuntaan sitä elämäänsä kallistais. Lähinnä siksi että nyt epäilen olevani raskaana. Pitäs varmaan hakee joku testi että sais senkin asian pois suljettuu. Kauheen sekavaa. Ei musta oo nyt äidiksi. Varsinkaan kun lapsen isä ei oo enää kuvioissa milläänlailla. Toisekseen se varmaan syyttäis mua että hankkiuduin tahallani raskaaksi. Siks tässä saaki miettii että jos testi on positiivinen että mitä hittoo teen. Enkä oo ees varma voisko tätä keskeyttää. Todellakin toivoisin että tää on vaan nyt jotain ihan muuta. 

En oo siis voinu kertonut tästä viel kellekkää. Enkä haluukkaa koska jos tää onki väärä hälyytys niin sit nousee liikaa metelii tyhjästä. Mut tehdään nyt ensin testi ja mietitään sit. Oon kyl hermoillu koko päivän ja siinä ohessa sainkin siivottuu koko asunnon. Jotain hyötyy siis tästäki. Eihän sitä tiiä vaikka tää blogi muuttuiskin sit vauva-blogiksi. Aika näyttää. Äiti kyl painosti meneen lääkäriin ku kerroin että mulla on ollut koko päivän kummallisii huimaus kohtauksii. Muutenki kyl pitäs noiden jatkuvien päänsärkyjen takii mennä. Toki toi raskaus selittäs monet mun viimeaikaset oireet. Silti ihmettelen ku oon pillereitä syönyt melkee 10v ajan. Toki eihän sekää mikää 100% ehkäsy oo. Jotenki vaan tuntuu hullulta että tähä asti se ois muka toiminut ja nyt sattu sit pettään. :s

Nyt alkais vähän selveen asiat. Sain hoidettuu ittelleni ajan lääkäriin sekä aikaa diakonille jottai saisin hieman ruoka-apua. Aluksi muka tuntu että tää kuukausi ois vihdoin vähä kevyempi ettei tarvis ihan miettii että voinko ostaa nyt limupullon ja nautiskella mutta toisinhan tässä taas kävin. 

Osarilaskujen pinkkakin kasvaa kun ei pääse kunnolla lyhentämään niitä. Saas nähdä jos veronpalautuksista jäis hieman rahaa yli että sais summaa pienennettyy. Aina oon ensin huolehtinut että eläimillä ois kaikki tarpeellinen. Itselle on ihan sama jos joutuu syömään hieman niukemmin. Ne on mulle kuitenki tärkeintä elämässä ja ilman niitä makaisin todennäköisesti vaan sängynpohjalla. Niiden ansiosta lenkkeilen ja pysyn jonkunlaisessa elämän rytmissä. 

Huomasin että tätä blogia lukee päivittäin ainakin muutama ihminen ja ois hienoo jos vaikka kommentoisitte joskus mitä pidätte blogista tai jos jotain pitäis muuttaa. :) En sit jaksa mitään luuseri kommentteja elämän hankkimisesta jne. 

Kiitos kaikille lukijoille. :) Vaikkei tääl kyl mitään päätä huimaavaa tekstii paljo oo ollu mut kiva jos joku edes jaksaa lukee. :D 

Jälleen yöstä selvitty ilman kummempaa ahdistuskohtausta. Ainoo keino millä saa enään unta on laittaa youtubesta reutoutumis nauhoja pyörimään. Lääkärin määräämistä melatoniineistakaan ei oo mtään hyötyy. Kai pitäs pyytää lääkäriltä jotain vahvempaa vaikken haluais. Ei nappais jäädä mihinkään lääkekoukkuun. Mut kai se on asenteesta sekin kiinni. 

Mitenköhän sitä sais itteensä puhallettua vähän puhtia että viitsis tehä ittensä eteen jotain. Kuten alkaa kunnolla kuntoileen ettei tää kunto ihan rapistus. Huomenna aattelin jos koittais saaha lääkärille aikaa ja lähetettä jonnekkin että pääsis jutteleen jollekkin jos tää olo vähän edes helpotta. 

Auttaiskohan jos herättelis ton vanhan piirrustus harrastuksen henkiin uudestaan? Jos sillä sais purettuu kans itteensä sisältäpäin. 

Heei, mukava nähdä että muutama ihminen oli jopa blogiini eksynyt. :) 

Joo en oo kauheesti nyt kirjotellu ku ollut muka kaikkee muuta vaikkei päivien sisältö kauheesti vaihtele. Taas oli tullut muutamasta työpaikasta perus vastaus etteivät ole valinneet minua haastatteluun. Ei mitenkään yllätä. Tää työttömyys oikeesti turruttaa ja vie voimia. Vaikka monen suusta kuulen että miten voit olla väsynyt kun saat maata kaikki päivät kotona ja nukkua nii paljo ku haluun. Ei se sitä valitettavasti ole. Kokoajan joutuu miettimään että millä eläisi ja maksaisi laskut. Se tieto siitä että sun elämässä ei juurikaan ole sisältöö. Jos mulla ei ois mun koirii nii oisin varmaan jäänyt tänne neljän seinän sisälle jumiin aikaa sitten.

Alkaa jopa tää yksinäisyys verottaan. Moneen viikkoon en oo päässyt käymään kauppaa kummemmassa paikassa kun kaikki on aina jossain. Ei kellään oo koskaan aikaa. Kai tää on sit sitä ns. syrjäytymistä ja putoomista jonnekki kuiluun mistä onki vaikeempi päästä ylös. Eikä mitää jos tää syrjäytyminen ois oma valinta. Mut kun se ei oo. 

Se että makaa kaikki päivät kotona ja miettii kaikkee ei oo pääkopalle hyväksi. Mitkään muut kun ahdistavat asiat ei pyöri päässä. Nytkin oon jo pitkään ahdistellut vanhaa eroo. En oo ilmeisesti vieläkään päässyt yli vaikka annan muuta ymmärtää. En pysty muodostaan mitää ihmissuhteita koska heti alkaa ahdistaan. Eka kertaa koin kaupassakin tietynlaista ahdistusta kauhesta ihmismäärästä. Varsinkin kun kaikki on tuntemattomia. Ainoo millä selvii nykyään kauppareissusista yms. julkisista paikoista on puhuu kokoajan puhelimeen jonkun kans. Joka taas sinällään rassaa koska tiedän kuormittavani kavereitani ja sukulaisiania. Tietenkään en oo ongelmaa myöntänyt kellekkään joka varmasti rassaa ihmisii vielä enemmän ku eivät tiiä pohjimmaista syytä. 

Oon miettinyt hakevani ammattiapua. Ehkä ne osais neuvoo mua oikeeseen suuntaan ennen ku tää tästä kamalasti pahenee...

Joo o, tää on hieman uutta mulle koska en oo aikasemmin kirjotellu mitää blogeja tai edes omia päiväkirjoja. Eli tän blogin tarkotuksena on ensisijaisesti terapoida mua itseä jotta saan purettua välillä ahdistavia tuntojani jonnekkin. Seuraavana herää varmaan kysymys että minkä ihmeen takia teen sen sitten julkisesti enkä vaikka ihan omaan ruutupaperiin. No siksi että näidn samojen asioiden kanssa kamppailevia on varmasti muitakin kuin minä ja jos tästä on jollekkin muulle hyötyä niin se on aina vaan plussa! Kommentteihin voitte kirjoitella omia kokemuksia ja purkaa myös oloanne koska ei meidän kenenkää tarvii olla yksin näiden asioiden kanssa! 

Kaippa mää sit kerron ittestäni vähän. En kyllä kovinkaan tarkasti koska en haluu kenenkään tunnistavan vaan haluun pysyy ihan anonyyminä. Elikkä oon reilu parikymppinen nainen. Valmistuin joku tovi sitten uuteen ammattiin ja ollut sen jälkeen työttömänä. Yli vuosi sitten erosin edellisestä parisuhteesta melko synkissä fiiliksissä ja niistäkin varmaan kerron jossain vaiheessa. Seurana mulla on pari koiraa jotka pitävät mut jonkunlaisessa arjessa kiinni ja näin saan myös itseni haukkaaman raitista ilmaa muutaman kerran päivässä ettei mee ihan sängyssä makaamiseksi ja koneella istuessa. Tässä kai oli semmonen suurin piirtein esittely ja varmasti kerron itsestäni kunhan pääsen tässä blogissa eteenpäin. :) 

Kiitos jos jaksoit lukea tämän tekstin ja toivottavasti jaksaisit lukea näitä myös jatkossa. :)